torstai 23. toukokuuta 2013

Hedelmätorttu/piiras

Tätä torttua/piirasta olen tehnyt vadelmista ja mustikoista (vanhassa blogissa taisi olla ohje). Ja on muuten helppo ja herkullinen.

Vaihtelun vuoksi tein hedelmistä, mukavaa vaihtelua ja kivaa pientä värkkäystä reunapursotuksineen.
Tämän voi tehdä myös ihan yksinkertaisesti, eli täytteen päälle ripotellaan esim. mustikat ja kiilteenkin voi jättää halutessaan pois. Esimerkiksi TÄÄLLÄ tehty vadelmista.



 Pohja:
150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa 200 noin 10-12 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Täyte:

1 prk Flora Vispiä
1 prk Valio crème fraichea
(100g maustamatonta tuorejuustoa)
1 dl fariinisokeria

Vaahdota Flora Vispi, lisää joukkoon ranskankerma, tuorejuusto ja fariinisokeri. Vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maidolla ja kaada täyte pohjan päälle.
Asettele marjat/hedelmät täytteen päälle.
Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaisesti. Kaada marjojen/hedelmien päälle.



1 kommentti: