torstai 19. syyskuuta 2013

Vadelma-kinuski-unelma


Nopsakka täytekakun korvike. Eikä ollenkaan pahaa (jos tykkää). ;)

Tee ensin vaalea kääretorttu pohja.

4 munaa
2 dl  sokeria
(vaniljasokeria)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perujauhoja tai ohrakasta tai maizenaa
1 ½ tl leivinjauhetta

 Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisäile keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti vaahtoon. Paista 225 noin 7-8 minuuttia.

 Täyte ja kuorrutus:

1 prk FloraVispiä
100g maustamatonta tuorjuustoa tai appelsiinituorejuustoa
1 prk creme fraiche
½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

vadelmahilloa, vadelmia, kinuskikastiketta

Vatkaa Flora Vispi, lisää tuorejuusto,creme fraiche, tomusokeri. Sekoita tasaiseksi ja mausta seos vaniljasokerilla. (sokerin määrää voi tietenkin lisätä tai vähentää makunsa mukaan).

Levitä kääretorttu levylle ohut kerros vadelmahilloa. Levitä noin 3/4 osa täytteestä hillon päälle. Ripottele vielä vadelmia ja lorauttele kinuskikastiketta täytteen päälle ja kääri torttu rullalle.

Levittele loput täytteestä tortun päälle ja koristele vadelmilla ja kinuskikastikkeella (näköjään olen laittanut myös mantelirouhetta).

Vinkki: Valion Vanilla täyteläinen kinuskikastike on mun mielestä tosi hyvää. Kylmähyllystä löytyy kaupasta, kannattaa kokeilla! =)


4 kommenttia:

  1. Tälläisten herkkujen julkaiseminen pitäisi olla lailla kiellettyä! :D

    VastaaPoista
  2. Nam! Oon ihan hullaantunut kinuskiin, joten tämä(kin) resepti näyttää ja kuulostaa todella hyvältä! :) Blogissani on haaste sinulle, joten käyppä kurkkaamassa jos haluat siihen vastailla :) http://sokeripolya.blogspot.fi/2013/11/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kerennyt ottaa haastetta vastaan, valitettavasti!

      Poista