keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Omenapullat

Hiivassa oli päiväykset jo sillä mallilla että ois varmaan kohta lähteny liikenteeseen jääkaapissa. 
Siis oli IHAN PAKKO leipoa pullaa. :P
Nyt ei jaksanu ihan perinteistä, jotain ennen kokeilematonta piti keksiä.
Omenaa oli sopivasti tarjolla.
Tuo kuva ei varmasti ole niin houkuttelevan näköinen (raesokeriakaan ei ollut) mutta maku oli kohillaan.
Ja nämähän on niin parhaita lämpiminä, uunista vasta tulleina.



Näihin käy ihan perus pullataikina. Ohje TÄÄLLÄ.

Täyte ½ litran pullataikinaan:

voita

3 omenaa raastettuna
fariinisokeria 2-3 rkl
kanelia

Kauli kohotettu taikina levyksi.
Levitä pehmeä rasva levylle ja ripottele omenaraasteseos päälle.
Rullaa tiiviiksi rullaksi. Leikkaa noin 3cmpaksuisia paloja.
Laita pellille leikkauspinta ylöpäin.

(laitoinpa pullat pellille sillain että ottavat toisistaan kiinni, voi toki paistaa sillain normaalistiki jos haluaa) =)


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivänä

Joskus mietin millainen pappa minun isäni olisi.
Ja tulen siihen tulokseen että syliä riittäisi kaikille.
Olin 10-vuotias tyttö kun isä kuoli syöpään.
Isänpäivän ajatuksista kehkeytyi runo.


Muistoja

Kaipausta.
 Lämpimiä muistoja.
 Myös raskaita,
 pienet olivat hartiat,
suuri suru.
Huoli.

Isä 
Iloinen ja rakastava.
Hauskoja hellittelynimiä.
Lämmin syli.

 Rakkain perintö,
Isän päiväkirja. Aarre.
 Ei voi rahalla mitata.
Luen taas.
Itkettää ja naurattaa.
Koskettaa.
Kuin olisi taas täällä.
Lähellä.

Sydämessä.
Aina.
Ikävä. Ilo. Toivo.
<3


Eilen olikin vähän erilainen isänpäivä kun meillä isä siis mieheni oli töissä.
Lapset odottivat isää kuin joulupukkia.
Lahjat, kortit, kakku ja lasagne olivat valmiina.
Nauratti ja laulatti. =)



perjantai 7. marraskuuta 2014

Perjantai Pakkanen Porkkanapiirakka Piirakkakahvit Pikasiivous

Parin päivän ajan on ollut jo mukavat näkymät ulos. Luonto on kuorruttettu valkoisella kimaltelevalla lumipeitteellä. Ja aurinko paistanut, ihan kevät olo.

TÄÄLTÄ löytyy helppo porkkanapiirakan ohje.


Maisema tänään mustavalkoisin silmin katsottuna.






Nyt pikasiivousta tekemään. (kahvakuulailusta niin rampana että parempaan ei pysty) =)

Mukavaa ja rentoa tulevaa isänpäivää!
(meillä se on iskä töissä aamuvuorossa sunnuntaina, no keretäänpä laittaa kunnon kemut pystyyn kun odotellaan työläistä kotia)  =)