Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut makeat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut makeat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kiireisen äidin jäätelökakku

Kiirettä pitäny, mikä ihme sen kiireen tekee, ei tahdo saada revittyä aikaa enää tälle blogille, harmittaa kyllä, mutta en aio vielä luovuttaa. =)

Leipomiset ollut aika vähissä ja nyt vielä enemmän vähissä kun sähköuuni sanoi työsopimuksen irti. Uskollisesti kyllä palvei sen 12-vuotta. Pienoinen paniikki meinasi iskeä kun katsoin uuniin ja liekit löi vastuksista, säikähdyksellä selvittiin onneksi! 

Tässä siis tämmönen pikainen jäätelökakku, superhelppo ja aika varmasti kelpaa herkkusuille!
(ja ei muuten tarvi sitä uunia tähän) ;)


Kaupasta valmis torttupohja, pohjan päälle voi halutessaa tyhjentää kinuskikastike purkin.
 Jotain pakettijäätelöä, ihan voi ite valita makuja mistä tykkää.
Sitten esim. daim murua ja marenkeja koristeeksi ja se on siinä!

Nyt sitten odotellaan taas että ilmat lämpenee ja tarkenee sitä jäätelöä syödä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Todella mehevä Omena-puolukka-vaniljakakku

Aikamoinen sanahirviö tuo kakun nimi, mutta kun siihen tuli kerta puolukkaa, omenaa ja vielä vaniljakastikettakin. :P
Minä käytän tosi vähän puolukkaa leivonnassa, mutta kai se edes kerran vuodessa täytyy siitä jotain tehdä, jos joku innokas on käynyt niitä kerta poimimassa.

Tuli kyllä todella mehevän kostea kakkunen. Nuo kerrokset ei ihan menny putkeen, olivat sekoittuneet jotenkin mutta ei kyllä makua ainakaan haitannut. Tätä ei ainakaan kuivaksi kakuksi voi haukkua. Ehkä ois tullut sievemmät kerrokset jos ois vähän paksumpaa ollut tuo vaniljakastiketäyte, vähensinkin tuohon ohjeeseen jo maidon määrää. 


175 g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
3 dl ranskankermaa tai kermaviiliä
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
  2-3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Vatkaa voi ja ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja sen jälkeen kermaviili tai ranskankerma, kumman sitten valitsetkin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. 
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 26cm irtopohjavuokaan  (vuoan pohjalle voi laittaa leivinpaperin). 

Täyte:
1 pps vaniljakastikeainesta
2 dl maitoa
1 kananmuna

Puolukoita, 1 iso omena pilkottuna

Kauratosca:
50g sulatettua margariinia
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoa
½ dl sokeria

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinan päälle vuokaan. Ripottele puolukat ja omenanpalat päälle. Ja siihen päälle vielä kauratosca.

Paista 180 noin 50 minuuttia, alenna lämpö 150 asteeseen paista vielä noin 20 minuuttia, laita leivinpaperi päälle jos pinta meinaa tummua liikaa.
Kannattaa kokeilla välillä kakun kypsyyttä ihan pohjaan asti tökkäämällä esim. veitsen.

Tämä ei kaipaa välttämättä mitään jäätelöitä tai kastikkeita kaveriksi, mutta itse lorautin vielä flora vanillaa kyytipojaksi, ei meinannut yksi pala riittää millään. ;)



maanantai 28. syyskuuta 2015

Päärynä-omenapaistos

Kukapa ei olisi koskaan syönyt omenapaistosta ja kelläpä ei siihen olisi ohjetta, mutta laitetaanpas nyt kuitenkin tämäkin tänne. =)

Yhteensä noin 6 omenaa ja päärynää
kinuskikastiketta

200g sulaa voita
6 dl kaurahiutaleita
3/4 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria (osa voi olla fariini tai ruokosokeria)

Pilko omenat ja päärynät. Me taijettiin laittaa 4 päärynää ja 2 omenaa. (vähän riippuu kuin isojakin ovat, mutta sillain riittävästi).

Laita pilkotut omenat/päärynät laakean vuoan pohjalle ja lorauttele kinuskikastiketta päälle.
Sekoita loput ainekset keskenään ja murustele päälle.

Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia.


Ja ehdottomasti kaveriksi vaniljakastike tai vaniljajäätelö!! :P

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Ståhlbergin torttu


Löysin tämän ohjeen facebookin leivontaryhmän kautta.
Tämä on melkein kuin brita-torttu. Pohja tehdään hieman eri tavalla kuin perinteisessä brita-tortussa.
Tuo nimi ståhlbergin-torttu on mulle ihan outo, enkä netistäkään löytänyt mitään tietoa tästä, eli mulla ei ole mitään hajua mistä tämä ohje on peräisin, onko tämä joku ruotsalainen leivonnainen, ehkä joku tietää paremmin?? :)

Mutta tykästyin tähän ohjeeseen ja varmasti käytän vastakin tätä kun brita-torttua teen.


4 keltuaista
2 sokeria
7 rkl maitoa
2 dl sulaa rasvaa
3.3 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Keltuaiset ja sokeri vaahdotetaan. Lisää vaahtoon vuorotellen maitoa, sulaa rasvaa ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Levitä pellille.

Marenki:
4 valkuaista
3 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi ja levitä pohjan päälle.

Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia. (toiseksi alimmaisella tasolla)


Täytteeksi laitoin 1 prk flora kuohua, 1 prk valkosuklaa-limerahkaa, 100g maustamtonta tuorejuustoa ja tuoreita mansikoita. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Donitsit & uusi tuttavuus, suklaan makuinen kondensoitu maito

 Nappasinpa kaupasta tällaisen purkin mukaan kun sattui silmään.
Suklaan makuinen kondensoitu maitotiiviste.
Jos suoraan sanotaan niin kyllä se perus toffee vie voiton mennen tullen.
Kuvittelin tätä paljon paremmaksi.
Mutta ihan menetteli donitsien päällä.
Yli puoli purkkia on vielä jälellä, katsotaan mihin sen käytän. 
Nyt jään mielenkiinnolla odottelemaan josko näkisin muidenkin tätä johonkin käyttävän.


Ajat sitten olen jostakin ale-korista napannut donitsipellin. Tänään eka kerran sitten sitä testailin.
Donitsit tein kinuskikissan ohjeella. Hyvä ohje. Hyvin kohosi. Pikkasen maustoin muskottipähkinällä ja kanelilla. (kardemummat meni laskiaispulliin), Ensi kerralla pyörittelen sokerissa ja (ehkä kanelissakin).



lauantai 25. lokakuuta 2014

Heleppo jätskikakku

Jotenki niiiiin hidasta tämä blogin päivittäminen ollu, ei vaan  kerkiä kirjotella ohjeita ja kuvia ei muista ottaa (eipä oo ainut asia mitä unohtelen).
Mutta kyllä se tästä taas lutviutuu joskus!

Ja aiheeseen....Muutamassa blogissa olen nähnyt tällaisen helpolta kuulostavan jädekakun (en nyt muista missä)  ja vihdoin sain kokeiltua sitten kun oli 6-v pojan kaverisynttärit.  


Ensiksi ostetaan kaupasta jäätelöä oman maun mukaan.
Tuossa kakussa on suklaarouhejädeä, minttujädeä ja appelsiinijädeä.
Jäätelökakun väliin voi myös ostaa esim. kinuskikastiketta, jotain suklaata tms...

Ota ensimmäinen paketti pakasteesta sulamaan. Anna sulaa sen aikaa että jäätelö notkistuu ja pystyt sen levittämään IRTOPOHJAVUOKAAN. Laita takaisin pakastimeen ja anna jäätyä pari tuntia. Sitten otat seuraavan jädepaketin sulamaan jne... Jäätelökerrosten väliin pilkoin daimia ja lorauttelin kinuskikastiketta.

Kakun koristelin karkeilla ja suklaalla.

Vinkki: tähän voi tehdä myös keksipohjan tai browniespohjan.


tiistai 23. syyskuuta 2014

Omenapannari


Jos omenapiirakat kyllästyttää niin tehkääpä välillä omenapannaria. :P
Vaikka välipalaksi.


4 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
1 tl suolaa
8 dl maitoa
50 g sul. voita
3 munaa

3 omenaa raastettuna tai lohkottuna/pilkottuna
kanelisokeria

Sekoita kuivat aineet, Lisää maito. Lisää rasva. Lisää munat.
Kaada pellille,  Omenaraasteet päälle. Ripottele vielä kanelisokeria pinnalle ja sitten uuniin 225 asteeseen noin 30 minuuttia.

Me laitettiin vielä omenasosetta ja vaniljakermavaahtoa sitte päälle. Maistui kyllä! 
Vaniljakermavaahto = Floravanilla ja Floravispiä sekaisin

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vappu-munkit

Ihan kai tuota piti alakaa munkkeja leipomaan. Vaihtoehtona oli joko ikkunanpesua tai munkkien leivontaa...tämä jälkimmäinen houkutti jostain syystä enemmän. =) 
 Simakin on pöhisemässä.


Tässä mun munkkien ohje: 

1 litra täysmaitoa
2 pkt tuorehiivaa
4 tl suolaa
noin 2 rkl kardemummaa
3 dl sokeria
200g voita/marg
vajaa 2 kg erikoisvehnäjauhoja

Munkkien paistamiseen:
Paisto ja Friteerausöljy

Sokerointiin: Hienoa sokeria

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä kakkua ja leivoksia

Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

Tilauskakkua ja samalla kotiin tein leivoksia.


 Kakun ja leivosten välissä on suklaamousse ja mansikkavadelmamousse.



Ystävänpäivä leivokset ohje:

. En mene kyllä ihan takuuseen että on ihan just samat määrät aineksia mousseissa, kun en kirjannut ylös kun tein, mutta suurinpiirtein pitävät paikkansa.

1 tumma 5 munan kääretorttupohja

 Puolita kääretorttu pohja. Laita toinen puoli sopivaan suorakaiteen muotoiseen vuokaan. (voi kostuttaa varovasti vähän)

Suklaamousse:
2 dl vispikermaa
2 rkl kaakaojuomajauhetta
100g philadelphia maustamatonta tuorejuustoa (tai marabou)
100g ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
noin 100g fazerin sinistä tai muuta suklaata
tilkka kahvia
2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen.
Vaahdota kerma. Mausta kaakaojuomajauheella. Vatkaa/notkista tuorejuusto + ranskankerma keskenään. Lisää vatkatun kerman sekaan. Sulata suklaa ja sekoita täytteeseen.
Liota liivatelehdet tilkkaan kuumaa kahvia. Sekoita liivateseos hyvin täytteeseen.

Levitä täyte torttupohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Hyytyy suht nopeaa.

Valmista sitten mansikkavadelmamousse.

Mansikkavadelmamousse:
2 dl vispikermaa
sokeria ½-1 dl (maun mukaan)
noin 100g philadelphia hunaja tuorejuustoa
100g maustamatonta rahkaa
100g ranskankermaa
noin 250g mansikkaa ja vadelmaa soseutettuna
  noin ½ dl vettä tai jotain punaista mehua
5 liivatelehteä

Ja samalla tyylillä tehty mousse kuin tuo edellinenkin. =)

Levitä mansikkavadelmamousse suklaamoussen päälle ja kääretorttupohjan toine puoli sitten päälle.
(ja voi kostuttaa hieman halutessaan)

Itselläni tämä oli sitten yön yli jääkaapissa ja aamulla nostin sen sitten pakastimeen vielä että olisi helpompi sitten leikata.

Päälle keitin suklaakinuskin. (joka harmikseni meni vähän piloille)
2dl kuohukermaa tai vispikermaa
2 dl fariinisokeria/sokeria
50g tummaa tai maitosuklaata

Laita kerma ja sokerit kattilaan ja kuumenna. Anna kiehua hiljalleen, tarkkaile sen rakennetta, keittoaika vaihtelee paljonkin.  Kinuskin pitää kiehua koko ajan. Kun kinuski alkaa saota, muuttuu paksummaksi, lisää paloiteltu suklaa joukkoon ja sekoita niin että suklaat sulavat joukkoon. Nosta kattila liedeltä ja anna hieman jäähtyä ennenkuin levität "kakun" päälle.

Kumoa leivoslevy johonkin tarjottimelle ja levitä kinuski päälle. Pursottele vielä halutessasi suklaata koristeeksi. Anna jähmettyä jonkin aikaa jääkaapissa ja leikkaa annos paloiksi.

Huh, olipas pitkä ohje, jospa siitä jotain selkoa saa. =)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Runeberg

"Joutuin kevät rientää, 
kesä joutuisammin,
syksy kauan kestää,
kauemminpa talvi..."

Eikös sitä tänään maistella Runebergin torttuja.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulutortut

Perinteisellä linjalla mennään. Rahka-voitaikinasta tein torttuja. 
Luumumarmeladia ja omena-kanelimarmeladia.


Taas kerran kokeilin laittaa marmeladin alle, mutta ei...se ei vain onnistu meikäläiseltä, vaikka kuin yritän nipistää niin ei pysy kiinni ei, suunnilleen puolet aukeaa. No...onneksi laitoin osaan päälle, piti tietenki varman päälle pelata. ;)



 250g voita/margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250g rahkaa
luumumarmeladia tms...
 Sekoita pehmennyt rasva ja jauhot sähkövatkaimella murumaiseksi seokseksi. Lisää rahka nopeasti sekoittaen joukkoon. Älä vaivaa ettei taikina sitkisty.  Laita taikina hetkeksi kylmään (noin tunniksi) tai anna olla kylmässä seuraavaan päivään.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä. Kauli niin kauan että taikina on niin suuri että voit taittaa sen kolmeen osaan. Kauli taikina uudelleen levyksi ja taita kolmeen osaan. Voit tehdä saman vielä kolmannen kerran jos haluat taikinaan lehtevyyttä.
Kauli taikina noin ½ cm paksuiseksi levyksi ja leikkaa neliöiksi taikinahyrrällä/pizzahyrrällä/veitsellä. Leivo tähtitorttuja/enkelitorttuja tai vaikka kukkatorttuja.

Paista 225 8-10 minuuttia.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Mansikoista

Vielä ei mansikkaherkut kyllästytä. 
Tänään tein mansikkarahkaa tuoreista mansikoista ja aijai kun oli hyvää (piti jemmata vielä illaksi itelle  jääkaappiin annos) =)


Tässäpä on tämmönen hyvän kokonen annos. (noin 10 annosta )

2 prk vispikermaa
2 prk maitorahkaa
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
500g tuoreita mansikoita paloiteltuna

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Eväsnisut

Eka kertaa elämässäni leivoin KAMPANISUJA. Ohjeen sain siskoltani (kiitos ja kumarrus).
Oli muuten hyviä nisuja reissuun. Ei sotke ja säilyy hyvänä pitkään (tai ei välttämättä kovin pitkään, on nimittäin aika hyviä). :)


KAMPANISUT

200g voita
1dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
1prk kermaviiliä
1rkl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää vehnäj.leivinj.seos.sekä kermaviili.
Sekoita tasaiseksi. Kauli taikina noin 1/2-1cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa taikina noin 4*8cm paloiksi ja tee 3-4  puoliväliin yltävää viiltoa. Levittele sakarat vähän erillleen. Nostele leivinpaperin päälle ja  paistele 200 ast n 15 min (minä paistoin noin 12 minuuttia).

Reissu meni hyvin. Karkkia ja jäätelöä on tullu lapsilla syötyä muutaman viikon eestä. 
(sai ne oikeaa ruokaakin)  =)

Mitähän tuolta ottais?

Tikkaria

Helleruokaa. Jäätelön syöntiä antaumuksella.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantain Digestive-leivokset :)

Nämä oli super helppoja ja super hyviä! :)

Tein hyydykekakkua ja täytettä "jäi" yli. Levitin veitsellä  täytettä keksien päälle, muutama pääsiäiskarkki koristeeksi ja jääkaappiin vähäksi aikaa hyytymään. 
Kohta olikin sitten päiväkahvittelun paikka!



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Juustokakkumainen herkku

Tämä on helppo ja nopea tehdä vaikka jälkiruoaksi.


 Pohja:
 300g digestive tai kaurakeksejä
75 g voita

Täyte:

1 prk Flora Vispiä
1 prk ranskankermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
1/2 purkkia aprikoosi-mandarini marmeladia ( tai jotain hedelmäistä hilloa, tai vaikka vauvansosetta, mitä nyt kaapista sattuu löytymään) :)
muutama rivi valkosuklaata rouhittuna

päälle persikkaa kuutioituna 

 Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele lusikalla vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi kunnes teet täytteen. 

Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla. Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma ja yhdistä kermavaahtoon, vatkaa  marmeladi joukkoon ja lisää lopuksi valkosuklaa. 

Levitä pohjan päälle ja laita jääkaappiin siksi aikaa kun pilkot persikat.

Ripottele persikat päälle ja pursottele halutessa vielä valkosuklaa raidat koristamaan herkkua.




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mokkainen Mehevän Kostea Suklaakakku

Jotain mutakakun tyylistä teki mieli tehdä, löysin sitten tämän Kotivinkin ohjeen.

Oli kyllä hankala kuvattava, kakku on kyllä herkullisempi miltä näyttää.



Tosi helppo ja herkullinen... ei kuitenkaan ihan perus mutakakku, tähän tulee kahvia. Viskiä tai konjakkiakin oli ohjeessa mutta ei löydy minun kaapistani joten laitoin vain kahvia sen ½ dl enemmän kuin ohjeessa. 

Ja tämä kakku on kyllä parasta seuraavana päivänä tai sitä seuraavana tai.... :)

Ja vaniljajäätelön kera vielä nautittuna niin aijai....

Niitä kaloreita ei kannata kyllä aatella kun tätä syö. ;)

Tein tämän kakun 38 x 27 cm x 4,5 cm kokoiseen  suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Voi tehdä myös pyöreään vuokaan.

5 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 ½ dl vahvaa kahvia
150g tummaa suklaata
250g voita
5 dl sokeria
2 munaa

Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
Mittaa kahvi, suklaa ja rasva kattilaan. Kuumenna ja sekoittele kunnes suklaa ja rasva ovat sulaneet.
Kaada suklaaseos suurehkoon kulhoon.
Sekoita sähkövatkaimella sokeri suklaaseokseen.
Sekoita vatkaimella myös jauhoseos taikinaan ja lopuksi munat.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja kypsennä 175 asteessa noin 1 tunti ja 15 minuuttia

maanantai 4. helmikuuta 2013

Värikkäät ruuneperit :)

Mukavaa Runeberginpäivää kaikille!

Tämä kuva on viime vuodelta, vielä on vähän auki tämän päivän torttujen kohtalo  :)


Tulihan niitä sitten tehtyä ja kirjotan ohjeen tähän että löydän saman ohjeen ensi vuonnakin, tuli tosi hyviä. Tätä Keksihyllyn ohjetta hieman muokkailin.

Noin 20kpl

150g voita
1 ½ dl sokeria
½ dl siirappia
2 munaa
100g omenasosetta esim. vauvansose
½ dl omenamehua
50g mantelijauhetta
1 ½ dl keksimurua, piparkakkuja ja digestiveä
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vadelmahilloa
Sokerikuorrutetta

Vaahdota pehmeä rasva, sokeri ja siirappi. Lisää munat yksitelle hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon mehu, omenasose ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paista 175 15-20 minuuttia.

Kostuta jäähtyneet tortut omenamehulla. Laita hilloa keskelle ja pursottele sokerikuorrutus hillon ympärille.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Halkoja joulumyyjäisiin :)

Melkein samalla ohjeella kuin edellinenkin, trooppisen hillon tilalla käytin luumumarmeladia ja omena-kanelimarmeladia (en kuitenkaan sekaisin niitä ;)

Kuorrutukseen en laittanut tällä kertaa tuorejuustoa, harmitti kyllä kun oli niin tympeä levittää tuo kuorrutus,oli liian jäykkää ja kun kääretorttu niin pehmoisaa...


Koristeita väänsin pikaisesti, lehdet syntyi nopsasti taikinahyrrällä ;)


maanantai 3. joulukuuta 2012

Jouluhalko (gluteeniton)

En tiedä mikä on se alkuperäinen jouluhalko, mutta tässäpäs minun versioni, vinkkiä otin täältä dansukkerin suklaa-aprikoosirullasta.


4 munaa
2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl gluteenittomia jauhoja (esim sunnuntain gluteeniton jauhoseos)
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot varovasti vaahtoon. Paista uunipellillä 225 noin 6-8 minuuttia.

Täyte:

 Rainbow trooppinen hillo, laitoin noin 300g

1 prk (2dl) vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
50-100g suklaata sulatettuna
1 rkl sokeria
1/2 levyä Fazerina-suklaata rouhittuna

Levitä jäähtyneelle torttulevylle hillo. 

Vatkaa kerma täytettä varten. Lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja sokeri. Sulata suklaa ja lisää vaahtoon. Sekoita vielä Fazerinarouhe täytteeseen. 

Levitä täyte hillon päälle ja kääri torttu rullalle. 

Kuorrutus:

50g voita
2 rkl tai enemmänkin  maustamatonta tuorejuustoa
noin 2 dl tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa voi, tuorejuusto ja tomusokeri tasaiseksi tahnaksi sähkövatkaimella, lisää kaakojauhe.
Levitä seos rullan pintaan.

Koristele haluamallasi tavalla. :)



Anna tortun mieluiten vetäytyä seuraavaan päivään, mukavasti kerkiää mehevöityä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Helunan tiramisu

Tällainen ihan yksinkertaisen näköinen tiramisukakku sai minut pauloihinsa ja päätin toteuttaa oman version siitä. Ja osallistun samalla Nami-hiiren kakkukisaan. :)

Tämä kuva on ulkomaisesta blogista täältä.
 

Helunan tiramisu (gluteeniton)

Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
3/4 dl mantelijauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovaisesti sekoittaen vaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.  Paista 225 
6-8 minuuttia.

Keitä kahvia kakunkostutukseen! 

(tässä oma versioni)


Täyte: 
1 prk Flora Vispiä
1 prk tiramisurahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
(vaniljasokeria)

Hasselpähkinäsuklaata rouhittuna (maraboun)

Vaahdota Flora Vispi, lisää rahka, tuorejuusto ja sokeri. Sekoita tasaiseksi täytteeksi.
Paloittele/rouhi suklaa.

Jaa pohja kolmeen osaan. Kostuta pohja kylmällä kahvilla, levitä täyte pohjan päälle ja ripottele suklaata päälle. Nosta keskimmäinen kakkulevy täytteen päälle ja toista sama. Jätä osa täytteestä päällimmäiseksi. 

Anna kakun tekeytyä mieluiten seuraavaan päivään. Sihtaa kaakaojauhetta kakun päälle ja koristele halutessasi.