torstai 28. marraskuuta 2013

Vauvakoristetta ja kukkasta

On tää mamma sentään jotain saanut aikaiseksi. ;)
Kaksospoikien ristiäisiin tilattu kakku.
Tämmösiä koristeita sitten tässä väkertänyt. 



joo...pientä hiomista nuissa naamavärkkien teossa. Ehkä kantsis ostaa semmonen vauvamuotti. =)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kaunis sunnuntai. Tästä maisemasta nyt nauttien. Talvi on tullut!

Kuva 

Ja jouluvaloja laitettu. Leipomiset vain on ollut vähissä. Ehkä ensi viikolla sitten. 

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Vaniljainen marianne-unelmatorttu

Kääretortut on käteviä. Nopeita. Niistä saa pienellä vaivalla juhlavan näköisiä. 


4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl ohrakasta tai perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisäile varovasti vaahtoon.  Levitä leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 noin 7 minuuttia.

Täyte:
 100g pehmeää voita
noin 3 dl tomusokeria
2 ½ dl vaniljakiisseliä (jauheesta)
mariannerouhetta silleen sopivasti ;)

 Vatkaa täytteiden aineet keskenään. Levitä jäähtyneelle torttulevylle ja kääri rullalle.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Tuplasuklaacookies



150 g voita
2,5 dl sokeria
1 dl siirappia
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
ripaus suolaa
100 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata
 
 Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Vatkaa sekaan munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa taikinaan mukaan. Sekoita joukkoon vielä pilkotut suklaat. Nostele pellille reiluja nokareita isoilla väleillä (leviää paljon). Paista 200 asteessa n. 8-10 minuuttia, kunnes ovat kauniisti hiukan ruskettuneet.
 
 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Porkkanaletut

Vaikka välipalaksi.
Lapset tykkää hillon kans. Minä raejuuston kans. =)


5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl  hienoa täyjyväruisjauhoa
½ tl suolaa
2 munaa
50g voita tai marg sulatettuna
porkkanaraastetta muutama desilitra

tiistai 22. lokakuuta 2013

Erittäin helppo suklaakuorrutus piirakkaan


Elikkäs suklaalevystä suklaanpalasia kuuman piirakan päälle ja sitten levitellään kun suklaat sulaneet.
Tuohon taisin laittaa valkosuklaata ja tummaa tai maitosuklaata, en muista mutta sitähän voi laittaa mitä kaapista löytyy. =)


tiistai 15. lokakuuta 2013

Sienikakkupohja


Tässäpäs on hyvä vaihtoehto perinteiselle sokerikakkupohjalle.
Minulla tämä ainakin toimii loistavasti, todella tasainen ja mukavan kosteahko pohja tulee.


4 munan kakkupohja

4 munaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoa
4 tl leivinjauhetta
1 dl perunajauhoa
2 dl kiehuvan kuumaa vettä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada kiehuvan kuuma vesi ohuena nauhana munasokeri vaahtoon, koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen.
(Sekoitan yleiskoneen pienimmällä teholla!)



Paista pohjaa 175 noin tunti.

Tuon kuvan pohjan tein viidellä munalla ja tuli tosi iso ja kuohkea pohja.
Tätä sienikakku pohjaa on myös mukava käsitellä.