tiistai 7. toukokuuta 2013

Taco-piirakka

 Kevätkiireitä, kun ei kerkiä blogia päivittämään. Puuhaa ja menoja riittää.

Mulla tämä suolaisen puolen kuvaaminen on vähän huonolla mallilla, nimittäin ne keretään useimmiten syödä ennekuin kamera kerkeää käteen, viime viikolla sitten nappasin nopsaan kuvan kun olin kiikuttamassa tätä piirakkaa vauvaperheeseen tuliaisiksi.


Pohja:
150g voita
2dl vehnäjauhoja
1 dl sämpyläjauhoja
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
noin 3 ruokalusikallista vettä

Nypi ainekset sormin, lisää vesi ja sekoittele tasaiseksi. Taputtele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Esipaista piirakkaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte:
300g jauhelihaa (nauta)
1 sipuli
vajaa pussillinen tacomaustetta
vettä
salsakastiketta noin 3-5 rkl
1 paprika
1 prk kermaviiliä
1 dl ruokakermaa
1 iso kananmuna
reilu 100g juustoraastetta (jätä päällimmäiseksi hieman)
tomaattia

Ruskista jauheliha ja sipuli, lisää tacomauste ja vesi. Lisää salsakastiketta (voi laittaa oman maun mukaan). 
Levitä jauhelihaseos esipaistetun pohjan päälle. Ripottele paloiteltu paprika jauhelihaseoksen päälle. Kaada päälle keskenään sekoitetut kermaviili, ruokakerma, muna ja juustoraaste. Lopuksi tomaattiviipaleita päälle ja sitten vielä hiukan juustoraastetta päällimmäiseksi.
Paista 200 noin 25-30 minuuttia.

Raikkaan salaatin kanssa parasta! :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti